Tyhjä olo

Mä pääsin siihen kouluun johon halusin, pääsin myös kakkosvaihtoehtoon. Ne kuuluu Helsingin vaikeimmin sisäänpäästäviin lukioihin. Mun unelma ohitti satojen muiden unelmat. Mä olen ollut musiikkitalossa soittamassa. Mä olen kokenut sen hetken, kun joku sanoo "ja erityisesti olen ylpeä..." ja osoittaa mun suuntaan, ja mä käännyn ja etsin sitä jotakuta kunnes tajuan, että se olen minä. Sain päättötodistukseen kympit juuri niistä aineista, joista halusinkin. Sain keskiarvoksi juuri sen, minkä halusinkin. Sain äidinkielestä stipendin - juuri niin kuin halusin. Saan paljon kehuja: "ihanat keltaiset kumisaappaat", "hienoa työtä", "kaunis mekko, kauniit silmät, oletpas lahjakas". Mä olen pikkulapsille sankari, ja vanhuksille osaan puuhua kovaa ja kohteliaasti.
Huippusuorituksia. Mutta mä en silti voi kutsua sitä elämäksi.

Mulla on tyhjä olo. Mä vain annan itseni valua kunnes mä lopulta huomaan, ettei mua enää ole.

Mä olen muuten kamalan stereotyyppinen teini. Viime viikolla mulla oli hyvä olo, eilen mulla oli hyvä olo, vielä aamulla mulla oli hyvä olo, ja nyt musta tuntuu tältä. Mun tunteet heittelehtii toisesta laidasta toiseen, myrskyää. Hyh, kuulostaa juuri siltä, miten terveystiedonkirjoissa ja Kysy systeriltä -palstoilla kuvataan nuoruutta.