Mulla on nyt hyvä tunne kaikesta. Koulusta, tulevaisuudesta, elämästä. Sellanen tunne, että ehkä kaikki sittenkin onnistuu.
Mä ootan syksyä, sitä kun kaikki muuttuu ja mä saan alottaa alusta. Uusi koulu, uudet ihmiset, uusi minä. Tai ei, ei uusi minä. Ihan vaan minä, ilman mitään muuta.
Se jännittää, ihan hirveen paljon, niin paljon että mä en ole viime aikoina saanut iltaisin unta, koska oon miettinyt että entä jos mä pilaan taas kaiken. On hyvin mahdollista, että mä pilaan kaiken. Silti mua ei pelota. Mulla on myöskin mahdollisuus olla pilaamatta kaikkea, mahdollisuus tehä oikein. Ja se riittää. Tieto siitä, että asiat muuttuu, ja mä voin ite ainakin jotenkin vaikuttaa siihen, että kumpaan suuntaan. Ylös vai alas.
Ja mä olen aina tykännyt linnuista. Musta tuntuu, että ehkä mun olisi nyt aika päästä vähän lähemmäs niitä. Edes kaivautua pois maan alta, työntää pää pinnalle. Nähdä mitä siellä ylhäällä on.
Hassua miten yksinkertainen mä olen. Musta tuntuu melkein-onnelliselta jo nyt, kun mä vain ajattelenkin sitä, että mulla on mahdollisuus olla joskus oikeesti onnellinen.
Olin tänään kävelyllä. Kun olin kuunnellut ne biisit, jotka aina kuuntelen, aloin etsiä uutta kuunneltavaa. Löysin yhden biisin, jonka olin ladannut joskus viime talvena mutta jota en ollut kuunnellut kuin ehkä viisi sekuntia alusta. Rakastuin siihen.
And there will come a time, you'll see, with no more tears.
And love will not break your heart, but dismiss your fear.
Get over your hills and see what you find there,
with grace in your heart and flowers in your hair.
Mä en ole vielä ylittänyt mun kukkuloita, mutta mä olen löytänyt ne ja kiipeän parhaillani.
Toisenlaiset fiilikset meillä. Mua taas ahdistaa kun en tiedä, mitä mä tekisin. Käyn koulut, mutta mitä sitten?
VastaaPoistaMulla on aina hetkellisiä onnentunteiden ryöppyjä, mutta voinko olla pidempäänkin onnellinen?
Kaksi päivää sitten mä angstasin ja ajattelin että tää oli nyt tässä. Kahden päivän päästä mä luultavasti angstaan uudelleen. Nää tällaset hyvät hetket ei kestä kauaa, mutta tällä hetkellä mulle riittää, että niitä on edes joskus :)
VastaaPoista